Blogi

Washington DC:stä kantautuu kiinnostavia uutisia. Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 28.9.2026 uuden lain, Protect College Sports Act’in, joka avaa NCAA:n (National Collegiate Athletic Association) yliopistourheilun rahahanat myös suomalaisurheilijoille.

Jos myös edustajainhuone hyväksyy lain, kukin suuri amerikkalaisyliopisto saa maksaa omille urheilijoilleen lähes 50 miljoonaa dollaria vuodessa. Urheiluun purskahtaa kertarysäyksellä valtava määrä uutta rahaa jaettavaksi parikymppisille opiskelijoille.

Seurannaisvaikutukset eivät voi olla näkymättä myös Suomessa. Yhä useampi lupaava nuori suomalainen jääkiekkoilija, koripalloilija tai jalkapalloilija voi jatkossa suunnata NCAA:han kotimaisen pääsarjan sijasta.

Jotta voi ymmärtää uuden lain merkityksen, täytyy ensin tuntea NCAA:n yliopistourheilun historia.

Opiskelin University of Pennsylvania Law Schoolissa lukukauden 1992-1993. Silloin NCAA:ssa elettiin vielä ”vanhaa aikaa”.

Minkäänlaisten rahakorvausten maksaminen yliopistourheilijoille oli tiukasti kiellettyä. Yliopistourheilijat olivat ”amatöörejä”, jotka eivät saaneet ottaa pelaamisestaan rahaa. Rahahanat avautuivat siihen aikaan vasta pelaajan siirtyessä valmistumisensa jälkeen johonkin ammattilaisliigaan tai Eurooppaan.

Yliopistojen keskenään omissa säännöissään sopima palkanmaksukielto oli oikeudellisesti arvioituna USA:n kilpailulain, jo vuonna 1890 hyväksytyn Sherman Act’in, vastainen kartelli. USA:n korkein oikeus Supreme Court kuitenkin siunasi palkanmaksukartellin olemassaolon vuonna 1984 antamallaan ennakkopäätöksellä.

Supreme Court lausui tuomiossaan, että vaikka kyseessä on yliopistojen välinen kartelli, kartellille on tässä tapauksessa olemassa oikeuttamisperuste, joka tekee siitä laillisen.

Palkanmaksukiellon ansiosta yliopistourheilu oli Supreme Courtin mukaan oma erillinen urheiluviihdetuotteensa, joka poikkesi ominaispiirteiltään ammattilaisliigoista.

Koska kartelli tarjosi urheiluviihteen kuluttajien saataville kokonaan erilaisen urheilutuotevaihtoehdon, Supreme Court katsoi kartellin lailliseksi.

Sen jälkeen urheilusta on kasvanut NCAA:n yliopistoille valtava rahantekokone. Yliopistojen väliset ottelut keräävät erityisesti amerikkalaisessa jalkapallossa ja koripallossa suurempia yleisömääriä kuin monet NFL- tai NBA-ottelut.

Yliopistosarjojen televisiointioikeuksien myymisestä koituu NCAA:lle valtavat rahavirrat. Sekä amerikkalaisen jalkapallon että miesten koripallon sopimukset tuovat NCAA:lle yli miljardi dollaria vuodessa per laji. Myös esimerkiksi naisten koripallon tv-sopimus tuo NCAA:lle 65 miljoonaa dollaria vuodessa.

Viihdetuotteen tuotantokustannukset ovat samalla olleet yliopistoille olemattomat, koska pelaajille ei ole saanut maksaa palkkaa. Ainoa pelaajien saama etu on pitkään ollut yliopiston tarjoama opiskelustipendi.

Stipendi on kattanut lukukausimaksut, majoituksen opiskelija-asuntolassa ja kolme ateriaa päivässä yliopiston ruokaloissa. Näidenkin etuuksien arvo opiskelijalle on toki voinut olla huippuyliopistoissa lähemmäs 100.000 dollaria vuodessa.

Koska urheilujoukkueiden ylläpitämisestä kertyi yliopistoille valtavat tulot mutta kustannukset olivat hyvin pienet suhteessa tuloihin, palkanmaksukiellon voittajiksi ovat jääneet yliopistojoukkueiden valmentajat. Yliopistoilla on ollut varaa maksaa hyville valmentajille melkein mitä tahansa he ovat kehdanneet pyytää. Yliopistojen huippuvalmentajat ovat olleet USA:ssa paremmin palkattuja kuin ammattilaisliigojen joukkueiden valmentajat.

Supreme Court edellytti vuoden 1984 päätöksessään, että jotta palkanmaksukartelli olisi laillinen, yliopistoilla on velvollisuus valvoa, että sitä myös noudatetaan tunnontarkasti. ”Pöydän alta” maksettuja ruskeita kirjekuoria pelaajille ei saanut liikkua. Jos sellaisia olisi näkynyt, koko kartelli olisi menettänyt oikeuttamisperusteensa. Tämän vuoksi NCAA:lla on ollut oma koneistonsa valvomassa palkanmaksukiellon noudattamista.

Tämän ovat saaneet huomata myös sellaiset suomalaisurheilijat, jotka ovat ennättäneet saada kotimaassa rahakorvausta pelaamisestaan ennen siirtymistään NCAA:han. Rahapalkan saaminen Suomessa on voinut tehdä pelaajasta ainakin teoriassa edustuskelvottoman NCAA:ssa. Nuoret NCAA:han mielivät pelaajat ovat joutuneet olemaan hyvin tarkkoja siitä, minkä muotoisia pelaajapalkkioita ovat voineet ottaa vastaan.

Name, Image, Likeness muutti kaiken

Tämä tilanne säilyi NCAA:ssa aina pitkälle 2010-luvulle. Sitten tuli sosiaalinen media. Se muutti kaiken.

Yliopistourheilijat alkoivat pitää omia some-tilejään, joille he postailivat kuulumisiaan. Parhaat yliopistourheilijat ovat Yhdysvalloissa erittäin tunnettuja. He alkoivat saada tarjouksia sponsoreilta. Jos pidät meidän tuotettamme näkyvillä somessa, maksamme sinulle rahaa.

Ei aikaakaan, kun amerikkalaisen kulttuurin mukaisesti asiasta kehkeytyi oikeusjuttu. Voivatko yliopistot kieltää urheilijoiltaan rahan vastaanottamisen sponsorisopimuksista?

Opiskelijat vetosivat Yhdysvaltain perustuslain pykälään ilmaisuvapaudesta. Se pitää USA:ssa sisällään oikeuden myös kaupallisiin ilmaisuihin. Jokaiselle kansalaiselle kuuluvia perusoikeuksia ei saa Yhdysvalloissa rajoittaa jollain yliopistojen keskenään sopimilla säännöillä.

Asia eteni Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Supreme Court oli kesäkuussa 2021 antamassaan tuomiossa opiskelijoiden kanssa samaa mieltä. Yliopistot eivät voi kieltää urheilijoita tekemästä omia sponsorisopimuksia myymällä oman nimensä, kuvansa ja ulkoasunsa käyttöoikeutta sponsoreille.

Tästä syntyi käsite NIL (Name, Image, Likeness).

NIL-sopimukset hyödyttivät aluksi vain tunnetuimpia yliopistourheilijoita. Voimistelija Olivia Dunn ansaitsi parhaimmillaan mediatietojen mukaan noin neljä miljoonia dollaria vuodessa NIL-sopimuksillaan.

Pian oivallettiin, että NIL-sopimukset avasivat parhaista urheilijoista kovaa kilpailua käyville yliopistoille portin kiertää palkanmaksukieltoa. Missään ei ollut kielletty sitä, kenelle yliopistourheilijat saivat myydä omia NIL-oikeuksiaan.  Syntyi järjestelmä, jossa yliopistot ostivat itse omien urheilijoidensa NIL-oikeuksia.

Yliopistot maksoivat urheilijoilleen rahaa, mutta se ei ollut muodollisesti palkkaa vaan korvausta urheilijan NIL-oikeuksien myymisestä yliopistolle.

Kaikki ymmärsivät, että kyseessä olisi vain keinotekoinen välivaihe. Supreme Courtin NIL-tuomio oli käytännössä romuttanut vuosikymmeniä tiukasti noudatetun palkanmaksukiellon.

”Villi länsi”

Vuonna 2025 uutta oikeusjuttua ajaneet opiskelijat ja NCAA tekivät asiassa sovinnon. Sovinnon sisältö oli se, että jokainen NCAA:n yliopisto sai maksaa omille urheilijoilleen rahaa enintään noin 20 miljoonaa dollaria vuodessa. Kyseessä oli yhteismäärä, jonka kukin yliopisto sai jakaa eri urheilulajien ja omien joukkueidensa kesken omien tarpeidensa mukaan.

Syntyi sekava tilanne siitä, kenelle ja minkä verran kukin yliopisto maksoi. Tilannetta kuvattiin amerikkalaismediassa NCAA:n ”villiksi länneksi”.

Maanantai 28.9.2026 oli historiallinen päivä NCAA:n yliopistourheilun rahakiistassa. Yhdysvaltain senaatti hyväksyi äänin 77-22 republikaanisenaattori Ted Cruzin lakiesityksen asiasta.

Esitys kantaa nimeä Protect College Sports Act. Uuden lain tarkoituksena on selkeyttää NCAA:n yliopistourheilun nykyinen sekava tilanne, jossa kukaan ei tunnu tietävän, mitkä pelisäännöt ovat.

Suuret yliopistot voivat maksaa urheilijoille 50 miljoonaa USD vuodessa

Lakiesitys nostaa suurten yliopistojen opiskelijaurheilijoille maksaman rahakaton lähes 50 miljoonaan dollariin vuodessa.

Summasta runsaat 20 miljoonaa dollaria vastaa vuoden 2025 sopimuksella sovittua summaa. Sen kukin suuri yliopisto saa käyttää houkutellakseen uusia urheilijoita.

Lisäksi lakiesitys sisältää uutena elementtinä noin 27 miljoonan dollarin summan, jonka kukin suuri yliopisto saa käyttää toisen vuoden ja sitä vanhempien opiskelijoiden korvauksiin.

Yliopistojen tulee käyttää osa rahakatosta naisten joukkueiden ja olympialaisiin kuuluvien, yleensä heikommin yleisöä vetävien urheilulajien opiskelijaurheilijoiden palkkioihin.

Suureksi yliopistoksi katsotaan laissa sellaiset yliopistot, joiden tulot yliopistourheilun järjestämisestä ylittävät 80 miljoonaa dollaria vuodessa.

Lakiesitystä vastustaneet 22 senaattoria perustelivat vastustustaan sillä, että vajaan 50 miljoonan dollarin katto yliopistoa kohden rajoittaa heidän mielestään epäreilulla tavalla yliopistourheilijoiden mahdollisuutta saada käypä korvaus pelipanoksestaan. Vastustajien mielestä yliopistourheilijoiden pitäisi siis saada vielä enemmän rahaa urheilemisestaan.

Opiskelijoille maksettavat korvaukset eivät edelleenkään ole muodollisesti palkkaa, eikä opiskelijaurheilijoista tule teknisesti yliopistojen työntekijöitä. Kyseessä on ”Revenue Sharing Agreement”, joilla yliopistot voivat jakaa osan yliopistourheilun pääsylipputuloista ja televisio-oikeuksien myynnistä saamistaan tuloista opiskelijaurheilijoilleen.

Lakiesityksen mukaan opiskelijat voivat edelleen vapaasti myydä omia NIL-oikeuksiaan omille sponsoreilleen. Opiskelijoiden olisi kuitenkin ilmoitettava kaikki yli 600 dollarin arvoiset omat sopimuksensa omalle yliopistolleen.

Lakiesitys sisältää myös mielenkiintoisen kohdan taloudellisesti tappiollisten urheilulajien tukemisesta. Yliopistojen täytyy säilyttää opiskelijastipendien määrä tappiota tuottaviin urheilulajeihin ennallaan kauden 2024-2025 tasoon verrattuna. Yliopistot eivät siis voi suin päin panna kaikkia panoksiaan pelkästään voittoa tuottavien lajien urheilijoiden houkuttelemiseen.

Pelaaja-agentit mukaan neuvotteluihin

NIL-korvaukset ovat jo tuoneet mukanaan myös pelaaja-agentit. Agentit neuvottelevat urheilijoiden puolesta sopimuksia siitä, minkä yliopiston urheilija valitsee ja millä korvauksella.

Uusi lakiesitys velvoittaa agentit rekisteröitymään yliopiston kotiosavaltiolle. Agentin palkkio saa lakiesityksen mukaan olla enintään 5 % urheilijan sopimuksen arvosta.

Lakiesitys rajoittaa opiskelijaurheilijoiden mahdollisuutta vaihtaa yliopistoa kesken opintojen. Nykyään opiskelijaurheilijat voivat korottaa ansioitaan vaihtamalla yliopistoaan useamman kerran. Lakiesityksen mukaan kukin opiskelijaurheilija saisi vaihtaa yliopistoa korkeintaan yhden kerran viiden vuoden mittaisen NCAA-kelpoisuutensa aikana.

Lakiesitys kieltää myös yliopistojoukkueiden valmentajien siirtymisen yliopistosta toiseen saman pelikauden sisällä.

Lakiesitys kieltää yliopistoja maksamasta joko suoraan tai välikäsien kautta urheilijoille mitään muita rahakorvauksia yli laissa määrättyjen enimmäismäärien. Määräyksen tarkoituksena on suojata yliopistojen oma talous veriseltä kilpailulta parhaista urheilijoista.

Lakiesitys epäilemättä rajoittaisi yliopistojen välistä kilpailua opiskelijaurheilijoista USA:n kilpailulain, Sherman Act’in, periaatteiden vastaisesti.  Koska kyseessä on kuitenkin samantasoinen liittovaltion laki kuin Sherman Act itse, näin on mahdollista toimia.

Lakiesitys vaatii vielä Yhdysvaltain edustajainhuoneen enemmistön hyväksynnän. Edustajainhuoneen käsittely tapahtuu vasta marraskuun välivaalien jälkeen. Lisäksi lain voimaantulo vaatii presidentti Donald Trumpin vahvistuksen.

Trumpin vahvistus on kuitenkin pelkkä muodollisuus. Trump on jo ennättänyt kehua lakiesitystä sanoin ”a really big deal”. Trumpin mukaan ”it will not only save college sports, it will save the colleges themselves”.

Jos Protect College Sports Act tulee hyväksytyksi myös edustajainhuoneessa, niin miten se näkyy meillä Suomessa?

NCAA:n yliopistojen urheiluohjelmiin osallistuu kaikkiaan yli puoli miljoonaa opiskelijaurheilijaa. Suurin osa rahoista menee eniten tuloja tuoville urheilulajeille amerikkalaiselle jalkapallolle ja koripallolle. Vain pieni osa yliopistourheilijoista ansaitsee nykyään yli 100.000 dollaria kaudessa. Suurin osa heistä pelaa amerikkalaista jalkapalloa tai miesten koripalloa.

Veikkaan, että yhä useampi nuorten maajoukkueisiin jääkiekossa, koripallossa ja jalkapallossa kuuluva suomalaispelaaja voi saada houkuttelevia tarjouksia yhdysvaltalaisista yliopistoista. Tule meille neljäksi vuodeksi, saat ilmaiseksi ylöspidon ja tutkinnon yliopistosta sekä lisäksi kymmeniä tuhansia euroja ”taskurahaa” päälle.

Monen lupaavan nuoren suomalaisurheilijan voi olla vaikea vastustaa NCAA:n kutsua.

Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:in jäsenet kokoontuivat joka toinen vuosi pidettävään seminaariinsa Montreux’iin 25-26.9.2026. Yli 440 CAS:in välimiestä ja muuta urheilun oikeusasioista kiinnostunutta juristia ympäri maailman kokoontui päivittämään tietojaan urheilun uusimmista oikeusjutuista.

CAS rekisteröi vuonna 2025 ensimmäistä kertaa yli tuhat juttua vuodessa. Kaikkiaan CAS on käsitellyt yli 12.000 urheiluun liittyvää oikeusjuttua 42 vuoden olemassaolonsa aikana. Olen ollut CAS:in jäsen nyt 31 vuoden ajan.

CAS:in seminaarissa oppii aina suuren joukon uusia kiinnostavia urheilun oikeustapauksia. Tällä kertaa yksi kiinnostavimmista oli Kuopion Palloseuran entisen ruotsalaispuolustajan Maja Göthbergin nostama raskausjuttu.

Göthberg pelasi KuPS:issa neljä kautta vuosina 2020-2023. Hän oli voittamassa kuopiolaisseuralle kahta Suomen mestaruutta vuosina 2021 ja 2022.

Kesällä 2023 Göthberg sai tarjouksen Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneelta roomalaisseura Laziolta. Göthberg siirtyi KuPS:ista Italiaan syyskuussa 2023.

Lazio nousi kauden 2023-2024 päätteeksi Italian pääsarjaan Serie A:han. Lazio halusi pitää luottopuolustajansa Göthbergin joukkueessaan.

Lazio tarjosi kesäkuussa 2024 Göthbergille 64.000 euron bruttopalkkaa yhden vuoden jatkosopimuksesta. Göthberg hyväksyi tarjouksen. Osapuolet pääsivät 28.6.2024 yhteisymmärrykseen siitä, että hän jatkaisi Laziossa.

Lazio lähetti pelaajasopimuksen ensimmäisen version Göthbergin tarkastettavaksi 9.7.2024. Lazio pyysi Göthbergia allekirjoittamaan sopimuksen mahdollisimman nopeasti.

Göthberg vastasi seuraavana päivänä 10.7.2024 hyväksyvänsä sopimuksen.

Ryhtyessään allekirjoittamaan sopimusta Göthberg huomasi, että Lazio oli kirjoittanut hänen nimensä väärin sopimukseen. Sopimukseen Göthbergin etunimeksi oli kirjattu ”Maja Eva Johann”. Hänen oikea etunimensä oli ”Maja Eva Johanna”. Yksi a-kirjain siis puuttui kolmannesta etunimestä.

Göthberg huolestui siitä, että sopimuksen rekisteröinnissä Italian jalkapalloliitossa voisi syntyä ongelmia, jos hänen nimensä on kirjoitettu väärin. Göthbergin agentti pyysi Laziolta uutta versiota sopimuksesta, jossa nimi olisi korjattu.

Lazion joukkueenjohtaja lisäsi 11.7.2024 Göthbergin joukkueen WhatsApp-ryhmään ”Lazio Women 2024-25”.

Seuraavana päivänä 12.7.2024 Lazio ja Göthberg sopivat Göthbergin saapumisesta Lazion leirille 18.7.2024. Lazion joukkueenjohtaja vahvisti järjestäneensä Göthbergille kuljetuksen Rooman lentokentältä joukkueen harjoituskeskukseen illalla 18.7.2024.

Samana päivänä 12.7.2024 Göthberg hakeutui lääkäriin tunnettuaan itsensä huonovointiseksi jo viikon ajan. Lääkäri teetätti Göthbergillä raskaustestin. Testin tulos oli positiivinen. Göthberg oli raskaana.

Lazio lähetti 18.7.2024 Göthbergille toisen sopimusversion, johon Göthbergin nimen kirjoitusasu oli korjattu oikeaksi. Mitään muuta muutosta sopimukseen ei ollut tehty.

Göthbergin pelaaja-agentti vastasi ja kertoi Laziolle Göthbergin olevan raskaana. Samalla hän pyysi seuraa pitämään tiedon salassa.

Lazio kertoi Göthbergin raskaudesta naisjoukkueen valmentajille. Apuvalmentaja kertoi raskaudesta joukkueen muille pelaajille vastoin Göthbergin pyyntöä. Lazion naisjoukkueen joukkueenjohtaja poisti Göthbergin joukkueen WhatsApp-ryhmästä 22.7.2024.

Heinäkuun 2024 lopulla Lazio allekirjoitti uuden pelaajasopimuksen toisen pelaajan kanssa, joka korvaisi kokoonpanossa Göthbergin.

Göthberg vaati Laziolta korvausta pelaajasopimuksen purkamisesta raskauden perusteella.

Lazio vastasi, että mitään pelaajasopimusta ei ollut tehty. Italian jalkapalloseurojen ja maan pelaajayhdistyksen välisessä työehtosopimuksessa on määräys, jonka mukaan pelaajasopimus on pätevä vasta sen jälkeen, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen ja Italian jalkapalloliitto on rekisteröinyt sen. Göthberg ei ollut allekirjoittanut sopimusta siinä olleen kirjoitusvirheen takia.

Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n pelaajasiirtoja koskevat määräykset (Regulations on the Status and Transfer of Players, RSTP) ovat edistykselliset. Niissä on naispelaajien raskauteen liittyen oma erillinen pykälänsä, jossa kielletään pelaajasopimuksen purkaminen raskauden perusteella.

Seura, joka purkaa naispelaajan sopimuksen raskauden perusteella, joutuu säännön mukaan korvaamaan pelaajalle jäljellä olevan sopimuskauden palkan. Lisäksi seuran tulee maksaa pelaajalle eräänlaisena sakkona kuuden kuukauden palkka.

Göthberg vaati Laziolta korvausta ensin FIFA:n omassa riidanratkaisuelimessä (Dispute Resolution Chamber, DRC). Se hylkäsi Göthbergin vaatimuksen äänestyspäätöksellä. FIFA:n riidanratkaisuelimen enemmistön mielestä Lazion ja Göthbergin välillä ei ollut pelaajasopimusta pelikaudesta 2024-2025.

FIFA:n riidanratkaisuelin perusti päätöksensä Italian jalkapalloilussa noudatettavaan kansalliseen työehtosopimukseen. Lazion Göthbergille lähettämää kirjallista pelaajasopimusta ei ollut vielä ehditty allekirjoittaa, ennen kuin Göthberg sai tietää olevansa raskaana.

Göthberg ei tyytynyt FIFA:n riidanratkaisuelimen päätökseen. Hän valitti päätöksestä kesäkuussa 2025 urheilumaailman ”korkeimpaan oikeuteen” CAS:iin.

CAS arvioi pelaajasopimuksen syntymistä toisin kuin FIFA:n Dispute Resolution Chamber.

CAS:in mukaan Italian kansallisessa työehtosopimuksessa oleva vaatimus allekirjoitetusta pelaajasopimuksesta ei syrjäyttänyt Sveitsin lakia. Asia ratkaistiin Sveitsin lain mukaan, koska FIFA:n kotipaikka on Sveitsissä.

Sveitsin lain – aivan kuten Suomenkin lain – lähtökohtana on sopimusvapaus. Sopimusvapauteen kuuluu osana myös muotovapaus. Sopimus voidaan tehdä pätevästi missä tahansa muodossa.

FIFA:n pelaajasiirtoja koskevat määräykset (RSTP) vaativat pelaajasopimuksilta ainoastaan kirjallista muotoa, mutta sitä, mitä kirjallinen muoto tarkoittaa, säännöissä ei ole tarkemmin määritelty.

Silloin kuvaan astuivat Sveitsin lain periaatteet sopimuksen syntymisestä. Sopimus katsotaan syntyneeksi, jos kaikki sopimuksen olennaiset ehdot on osapuolten kesken sovittu esimerkiksi sähköpostiviesteillä.

Tämä vaatimus täyttyi Göthbergin tapauksessa heittämällä. Sähköposteilla oli jo sovittu sopimuksen osapuolista, pelaajan työvelvollisuudesta, palkasta ja sopimuksen kestosta.

Pelaajasopimus Göthbergin ja Lazion välillä pelikaudesta 2024-2025 oli CAS:in mukaan syntynyt, kun osapuolet olivat sähköposteissaan päässeet yhteisymmärrykseen näistä keskeisistä ehdoista. Sopimuspaperin allekirjoittaminen ei CAS:in mukaan enää ollut välttämätöntä sopimuksen syntymiselle.

CAS katsoi, että Göthberg ja Lazio olivat sopineet pelaajasopimuksen kaudesta 2024-2025, ennen kuin Göthberg sai tietää olevansa raskaana.

Lazion ilmoitus siitä, että mitään pelaajasopimusta ei olisi olemassa, vastasi CAS:in mukaan käytännössä pelaajasopimuksen purkamista, vaikka Lazio ei ollutkaan lähettänyt Göthbergille mitään erillistä sopimuksen purkuilmoitusta.

CAS katsoi Lazion purkaneen Göthbergin pelaajasopimuksen raskauden perusteella.

CAS velvoitti Lazion korvaamaan Göthbergille jäljellä olleen sopimuskauden palkan 64.000 euroa.

Lisäksi Göthberg sai Laziolta yhden kuukauden palkkaa vastaavan 5.333 euron korvauksen siitä, että Lazio oli vastoin pelaajan nimenomaista kieltoa kertonut Göthbergin yksityiselämään liittyvän tiedon raskaudesta joukkueen sisällä.

CAS ei kuitenkaan määrännyt Laziota maksamaan Göthbergille FIFA:n säännöissä mahdollistettua kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa lisäkorvausta. CAS:n mukaan Lazio oli voinut vilpittömästi luottaa siihen, että seura toimisi asiassa Italian jalkapallossa noudatettavan työehtosopimuksen mukaisesti. Rangaistusluonteisen lisäkorvauksen määrääminen olisi tässä tilanteessa ollut CAS:in mielestä kohtuutonta.

Jälleen kerran voi vain ihailla CAS:in kykyä löytää briljantti ratkaisu haasteelliseen tapaukseen. CAS:in päätös on samalla kertaa sekä sääntöjen mukainen että samalla myös kohtuullinen molemmille osapuolille. CAS:in asiassa antama päätös vastaa myös omaa oikeustajuani.

Göthberg olisi voinut toimia myös toisin saatuaan heinäkuussa 2024 tietää raskaudestaan. Hän olisi voinut salata raskautensa ja ensin allekirjoittaa Lazion hänelle lähettämän pelaajasopimuksen ja palauttaa sen Laziolle.

Göthberg valitsi kuitenkin toisin. Hän halusi olla rehellinen ja kertoi raskaudestaan omalle työnantajalleen korrektisti melkein heti, kun itse sai siitä tietää.

On hienoa, että CAS ei päätöksessään ”rankaissut” Göthbergiä hänen rehellisyydestään.

Maja Göthbergin nimi voidaan tapauksen jälkeen liittää niiden urheilijoiden yhä kasvavaan joukkoon, jotka tullaan urheilun historiassa muistamaan ennemmin rohkeina oikeustaistelijoina urheilijoiden oikeuksien puolustamiseksi kuin heidän saavutuksistaan pelikentällä – toki millään tavalla Göthbergin kahta Suomen mestaruutta ja muita saavutuksia aliarvioimatta.

Kysymys pelaajasopimuksensa aikana raskaaksi tulevien naisurheilijoiden oikeussuojasta on noussut aika ajoin pinnalle myös Suomessa. Onko kesken sopimuskauden raskaaksi tulevalla pelaajalla mitään oikeusturvaa?

Maja Göthbergin käynnistämä oikeustaistelu ja CAS:in päätös osoittavat, että kyllä on. Göthberg voitti liki kaksi vuotta kestäneen taistelunsa ja viitoitti samalla tien muille vastaavassa asemassa oleville pelaajille.

Helsingin Sanomat julkaisi 2.9.2026 laajan artikkelin Susijengin koripalloilija Jacob Grandisonin dopingtapauksesta.

Artikkelista jäi lukijalle hämmentynyt olo. Paljon erilaisia väitteitä ja syytöksiä, mutta mitä oikein oli todella tapahtunut? Se jäi lukijalle epäselväksi.

Se kävi ilmi, että Grandison oli jo vuosia käyttänyt amerikkalaisen lääkärin hänelle määräämää adhd-lääkettä, joka sisälsi myös vähäisen määrän amfetamiinia.

Amfetamiini on Maailman antidopingtoimisto WADA:n sääntöjen mukaan kielletty dopingaine. Lääkkeen käytölle ei ollut haettu erivapautta.

Oli vain ajan kysymys, milloin Grandisonille tehtäisiin dopingtesti, jossa lääke antaisi positiivisen testituloksen.

Niin kävi lopulta koripallon EM-kisoissa Tampereella syyskuussa 2025 pelatun Suomi-Liettua ottelun jälkeen. Grandison jäi kiinni amfetamiinin käytöstä.

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA käsitteli asian ja antoi Grandisonille kolmen kuukauden pelikiellon. Kielto päättyi tammikuussa 2026, mutta Grandison ei ole sen jälkeen pelannut sen enempää seurajoukkueessa kuin Susijengissäkään.

Miten tällainen vahinko on voinut päästä tapahtumaan? Entä mitä tulisi tehdä, että millekään suomalaisseuralle ei enää vastaisuudessa tapahtuisi samoin oman amerikkalaisvahvistuksensa kanssa?

Helsingin Sanomien jutussa ei pureuduttu tapauksen juurisyyhyn. Se on sama kuin ruotsalaisen NHL-pelaaja Nicklas Bäckströmin dopingkäryssä Sotsin talviolympialaisissa 2014. Dopingaineita koskevat säännöt Atlantin eri puolilla ovat kovin erilaiset.

Bäckström oletti Sotsissa 2014, että NHL-pelaajien osallistuessa olympialaisiin turnauksessa noudatetaan NHL:n dopingsääntöjä. NHL:n säännöissä piristeiden käyttö otteluissa on sallittua, eikä pelaajia saa edes testata ottelupäivinä.

No, Sotsissa ei kuitenkaan noudatettu NHL:n dopingsääntöjä vaan WADA:n maailman antidopingkoodia. Bäckström testattiin heti puolivälieräottelun jälkeen. Hän oli monen NHL-pelaajan tavoin käyttänyt piristettä ottelussa. Testitulos näytti punaista. Syntyi valtava sekasotku NHL:n, KOK:n ja WADA:n välillä.

Myös Grandisonin tapauksessa juurisyy on sama. Dopingsäännöt Atlantin eri puolilla poikkeavat huomattavasti toisistaan. Urheiluihmiset eivät ymmärrä, mitä siitä voi seurata. Asiaan havahdutaan vasta, kun asiat ovat jo menneet pieleen.

Amerikkalaiset urheilijat elävät kotimaassaan kulttuurissa, jossa dopingaineiden käyttöä ei pidetä kovin haitallisena. Koko amerikkalainen yhteiskunta perustuu USA:n perustuslakia myöten yksilön vapauksien kunnioittamiseen. Ajattelutapa USA:n ammattilaissarjoissa on karkeasti se, että jokainen tehköön omalla terveydellään mitä tahtoo.

Myös amerikkalaisessa urheilussa on omat dopingsääntönsä. Suhtautuminen kiellettyihin aineisiin on niissä vain kovin erilaista kuin Euroopassa. Jos amerikkalaisen ammattiurheilijan testitulos näyttää punaista, urheilijalta kysytään syytä testitulokselle.

Jos urheilija silloin kertoo, että hänellä on lääkärin määräys käyttää lääkettä, tapauksen käsittely päättyy siihen. Kyseessä ei silloin amerikkalaisen ajattelutavan mukaan ole doping.

Euroopassa noudatetaan WADA:n sääntöjä. WADA:n säännöissä asia ei mene näin.

WADA:n sääntöihin on luotu monimutkainen erivapausmenettely sellaisille lääkkeille, jotka lääkäri on määrännyt urheilijalle jonkin sairauden hoitamiseksi.

Erivapauden myöntämiselle on tiukat kriteerit. Esimerkiksi se, että samaan sairauteen ei saa olla saatavilla mitään sellaista lääkettä, joka samalla ei paranna urheilijan suorituskykyä.

Tärkein ero WADA:n sääntöjen ja amerikkalaisten sääntöjen välillä on velvollisuus hakea erivapautta lääkkeen käyttöön jo etukäteen. Jos testissä tulee positiivinen tulos, eikä urheilija ole hakenut erivapautta, kyseessä on WADA:n sääntöjen mukaan silloin aina doping, vaikka lääke olisi lääkärin määräämä sairauden hoitamiseksi. Selitykset eivät silloin auta.

WADA:n säännöt tuntevat mahdollisuuden hakea erivapautta myös jälkikäteen taannehtivasti, mutta erivapauden myöntäminen positiivisen testituloksen jo tapahduttua on tehty hyvin tiukaksi.

Miksi sitten Jacob Grandison ei ollut Eurooppaan tullessaan hakenut erivapautta lääkkeelle, jonka lääkäri oli hänelle määrännyt, ja jota hän oli käyttänyt jo vuosia säännöllisesti?

Eurooppaan ammattilaiseksi tuleva amerikkalainen urheilija ei ymmärrä, että dopingsäännöt Euroopassa ovat niin erilaiset kuin ne säännöt, joihin hän on koko siihenastisen elämänsä ajan amerikkalaisessa urheilussa tottunut. Ei hänelle tule mieleenkään, että hänen tulisi hakea jokin erivapaus heti Eurooppaan tullessaan.

Me eurooppalaiset taasen emme ymmärrä, että amerikkalaiset urheilijat eivät ymmärrä meidän tiukkoja dopingsääntöjämme.

Me kuvittelemme helposti, että kaikkihan urheilussa tuntevat WADA:n säännöt ja noudattavat niitä. Me emme ymmärrä, että WADA:n säännöillä ei ole juuri mitään roolia amerikkalaisessa urheilussa. Jokaisella liigalla on siellä omat dopingsääntönsä.

Erikoista Grandisonin tapauksessa on se, että hän ennätti pelata Euroopassa varsin pitkään, ennen kuin vahinkokäry tapahtui. Grandison ennätti pelata ammattilaisena niin espanjalaisessa, suomalaisessa kuin kreikkalaisessakin seurajoukkueessa ilman ongelmia.

Ilmeisesti kenellekään näiden joukkueiden organisaatioissa ei juolahtanut mieleen kysyä, käyttääkö hän jotain sellaisia lääkkeitä, joihin WADA:n sääntöjen mukaan pitäisi hakea erivapaus.

Onneksi FIBA on tottunut ongelmiin USA:sta Eurooppaan tulevien amerikkalaispelaajien lääkkeiden käytössä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kansainvälisessä koripallossa kävi näin.

Siksi FIBA:n kurinpitoelimiltä löytyi ymmärrystä Grandisonia kohtaan. Hän selvisi muutaman kuukauden pelikiellolla. Jos WADA:n sääntöjä olisi luettu kirjaimellisesti, pelikielto olisi voinut olla paljon pidempi. Onneksi niin ei tehty.

Mitä suomalaisen urheiluväen siis tulisi tapaus Grandisonista oppia?

Meidän tulisi ymmärtää, että amerikkalaisesta urheilukulttuurista Eurooppaan tulevien pelaajien käsitys dopingista on hyvin erilainen kuin omamme.

Vastuu on silloin paitsi pelaajalla itsellään, myös meillä eurooppalaisilla. Meidän tehtävänämme on opettaa vieraamme maan tavoille.

Meidän tulee ymmärtää kertoa Amerikan-avuille, että suhtautuminen dopingiin on Euroopassa paljon tiukempaa kuin USA:ssa.

Meidän tulee myös käydä WADA:n dopingsäännöt läpi Amerikasta tulevien urheilijoiden kanssa, ja tarvittaessa ohjata ja auttaa heitä WADA:n sääntöjen edellyttämien erivapauksien hakemisessa, jos sellaisille on tarvetta.

Vastuu erivapauden hakemisesta on lopulta kuitenkin aina urheilijalla itsellään, vaikka hän olisi säännöistä kuinka tietämätön. Jokainen vastaa viime kädessä itse siitä, mitä suuhunsa laittaa.

Keskiviikkona 12.8.2026 urheilun tietovisoihin saatiin uusi kinkkinen kysymys: mikä yhdistää Jean-Marc Bosmania, Jyri Lehtosta, Lassana Diarraa ja Lotta Haralaa?

Vastaus: he kaikki ovat uskaltaneet haastaa urheilun järjestelmän oikeudessa, ja voittaneet juttunsa.

Lotta Haralan oikeustaistelu Suekia vastaan käynnistyi toukokuussa 2021. Suek oli ensin tammikuussa 2021 julkistanut mediatiedotteen Haralan kolmen kuukauden toimintakiellosta, joka oli jo ennen Suekin tiedotetta päättynyt.

Toimintakiellon perusteena oli se, että Haralan dopingnäytteestä oli elokuussa 2020 löytynyt häviävän pieni jäämä kiellettyä ainetta, jonka Harala oli osoittanut olevan peräisin hänen käyttämänsä lisäravinteen epäpuhtaudesta. Kyse oli siis täysin vahingosta. Kurinpitoelimen päätöksen mukaan Harala ei olisi voinut estää tapahtunutta millään muulla tavalla kuin jättämällä lisäravinteen kokonaan ottamatta.

Maaliskuussa 2021 Suek heitti lisää löylyä kiukaalle. Silloin Suek antoi mediatiedotteen, jossa kertoi epäilevänsä Haralaa toimintakiellon rikkomisesta. Asian tutkinta oli tiedotteen antamishetkellä vielä kesken.

Perusteena epäilylle oli se, että Harala oli Suekin tulkinnan mukaan osallistunut toimintakiellossa ollessaan Tampereen Urheiluakatemian järjestämään valmennukseen, kun Urheiluakatemian palkkalistoilla ollut valmentaja osallistui muutaman kerran Haralan oman valmennusryhmän suunnittelemiin ja järjestämiin harjoituksiin. Urheilija saa toimintakiellon aikana harjoitella omatoimisesti, kunhan ei osallistu minkään julkista rahoitusta saavan tahon järjestämään valmennustapahtumaan.

Tämä oli Suekin tulkinnan mukaan toimintakiellon rikkomista. Ulkopuoliselle urheilun seuraajalle tilanne näytti siltä, että Suek oli suuttunut Haralaan ja vainosi häntä.

Harala ei pelästynyt Suekin valta-asemaa. Hän jätti toukokuussa 2021 tietosuojavaltuutetulle tutkintapyynnön Suekin toiminnasta. Tutkintapyynnössään Harala pyysi tietosuojavaltuutettua selvittämään kaksi asiaa:

1) saiko Suek antaa mediatiedotteen toimintakiellosta enää sen jälkeen, kun kielto oli jo päättynyt, ja

2) saiko Suek antaa mediatiedotteen epäilystä, jonka tutkinta oli vielä Suekissa kesken.

Päättyneen toimintakiellon julkistamisen osalta Suek vetosi Wadan antamaan Maailman antidopingkoodiin. Koodi velvoittaa julkistamaan urheilijoille määrätyt toimintakiellot. Jos kielto on jo päättynyt, Maailman antidopingkoodi velvoittaa pitämään tiedon kiellosta ja urheilijan nimestä nähtävillä netissä vähintään 30 päivän ajan.

Keskeneräisestä tutkinnasta tiedottamisen osalta Suek perusteli mediatiedotteen antamista keskeneräisestä asiasta sillä, että media oli jo käsitellyt asiaa ja Harala oli mediaa kiinnostava huippu-urheilija.

Haralan odotus tietosuojavaltuutetun ratkaisusta kesti hämmästyttävät viisi vuotta ja kolme kuukautta.

Tietosuojavaltuutetun päätöksen antamista viivytti se, että Itävallasta oli tullut vuonna 2023 Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi samankaltainen asia. Tietosuojavaltuutettu jäi odottamaan EU-tuomioistuimen ennakkopäätöstä.

Haralan piina odottaa tietosuojavaltuutetun päätöstä oli pitkä. Vaatii huippu-urheilijalta melkoista rohkeutta uskaltaa haastaa jokin urheilussa vuosikausia noudatettu käytäntö oikeudellisin keinoin. Vielä enemmän rohkeutta se vaatii, jos urheilijan oma ura on vielä kesken. ”Järjestelmä” ottaa tällaisen urheilijan helposti silmätikukseen.

Haralan lähipiiri odotti jo, ennättääkö Haralan urheilu-ura päättyä, ennen kuin asiaan saadaan ratkaisu.

Aivan niin pitkään Haralan ei tarvinnut odottaa. Tiistai-iltana 12.8.2026 Harala juoksi uransa viimeisen arvokisajuoksun Birminghamin EM-kisojen 100 metrin aitojen välierissä.

Viimeisen arvokisajuoksun jälkeisenä päivänä keskiviikkona 13.8.2026 Haralan postilaatikkoon saapui odotettu 23 sivun mittainen päätös.

Apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa lyttäsi päätöksessään Suekin esittämät perustelut kahden mediatiedotteen julkaisemiselle asiallisesti mutta samalla varsin tylysti. Suek oli rikkonut Euroopan unionin tietosuoja-asetusta molemmissa asioissa.

Urheilutermein ilmaistuna ottelu Lotta Harala – Suek päättyi Haralan voittoon 6-0.

Apulaistietosuojavaltuutettu Pihamaan mukaan Maailman antidopingkoodi on urheilun sisäinen säännöstö, ei laki. Se ei voi syrjäyttää lakia, jollainen EU:n tietosuoja-asetus on.

Jos Maailman antidopingkoodi on ristiriidassa lain kanssa, laki menee edelle ja antidopingkoodi väistyy.

Tämä periaate lain ensisijaisuudesta on mainittu myös Maailman antidopingkoodin alaviitteessä 91. Kyseinen alaviite sai alkunsa minun CAS:in seminaarissa Budapestissa 2019 pitämästäni puheenvuorosta. 

Tietosuoja-asetuksen mukaan henkilörekisterin pitäjä (Suek) saa käsitellä jotakin henkilötietoa vain niin kauan, kun tiedolla on merkitystä. Koska Haralan toimintakielto oli jo päättynyt Suekin antaessa sitä koskevan mediatiedotteen, tiedolla ei enää ollut merkitystä. Päättyneestä kiellosta ei päätöksen mukaan saa tiedottaa julkisesti.

Tämän periaatteen totesi myös EU-tuomioistuin heinäkuussa antamassaan ennakkopäätöksessä.

Apulaistietosuojavaltuutetun mukaan Suekin olisi pitänyt ottaa mediatiedotteen antamista harkitessaan huomioon myös Haralan rikkomuksen tahattomuus ja vähäisyys. Tietosuoja-asetuksen mukainen suhteellisuusperiaate edellyttää, että vähäisiä dopingrikkomuksia, joista seuraa vain muutaman kuukauden pituinen toimintakielto, ei enää tietosuoja-asetuksen aikakaudella saa julkaista. Tietosuoja-asetus tuli voimaan jo vuonna 2018.

Mediatiedotteen antamisen keskeneräisestä, Suekin tutkittavana olleesta toimintakieltoasiasta apulaistietosuojavaltuutettu Pihamaa lyttäsi vielä tylymmin. Päätöksen mukaan Suekilla ei ollut mitään tietosuoja-asetuksen edellyttämää perustetta julkaista mediatiedotetta keskeneräisestä tutkinnasta. Tiedotteen julkaiseminen oli selkeästi tietosuoja-asetuksen vastaista.

Miten sitten apulaistietosuojavaltuutetulta tullut täystyrmäys on otettu vastaan Suekissa?

Suek ei ole katsonut tarpeelliseksi julkaista mitään mediatiedotetta nyt, kun viranomaisen langettava päätös on kohdistunut Suekiin itseensä. Urheilijoiden virheistä Suek kyllä tiedottaa aktiivisesti, omista virheistään ei. Kukapa sitä nyt haluaisi kertoa ulos omista töppäyksistään.

Sen sijaan Suekin nettisivuille päätösten julkistamisperiaatteita koskevaan kohtaan on kaikessa hiljaisuudessa ilmestynyt seuraava uusi teksti:

”SUEK on saanut 12.8.2026 tietosuojavaltuutetulta päätöksen, joka koskee henkilötietojen käsittelyperustetta ja suhteellisuuden vaatimusta antidopingtoiminnassa. Päätöksellä on vaikutuksia urheilun toimintakiellossa olevien henkilöiden tietojen julkaisemiseen. SUEK arvioi päätöksen vaikutukset julkaisukäytäntöönsä ja päivittää käytäntöjään päätöksen perusteella vuoden 2026 aikana.”

Tilanne ei tullut Suekille yllätyksenä. Maailman antidopingkoodin ja EU:n tietosuoja-asetuksen välistä ristiriitaa sivuttiin Urheiluoikeuden yhdistyksen webinaarissa jo joulukuussa 2020, eli vain kaksi kuukautta ennen kuin Suek antoi Haralan asiassa ensimmäisen mediatiedotteensa. Suekin lakiasiainjohtaja piti silloin kiinni kannastaan, että dopingtuomioiden julkistamisessa Wadan säännöstön mukaisesti ei olisi mitään ristiriitaa tietosuoja-asetuksen kanssa.

Suekin jääräpäisyys pitää kiinni omasta kannastaan voi nyt tulla kalliiksi. Tietosuoja-asetuksen mukaan jos rikkoo tietosuoja-asetusta, on velvollinen korvaamaan rikkomuksen kohteeksi joutuneelle henkilölle aiheuttamansa vahingon.

Tällainen rikkomus on nyt apulaistietosuojavaltuutetun päätöksellä todettu tapahtuneeksi. Päätös avaa Lotta Haralalle portit vaatia Suekilta vahingonkorvausta. Harala menetti sponsorisopimuksia heti sen jälkeen, kun Suek oli julkaissut mediatiedotteensa.

Apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaa ansaitsee hatunnoston pelottomasta päätöksestään. Hän ei kumarrellut urheilun perinteisiä toimintatapoja tai urheilun instituutioita. Pihamaa ratkaisi asian puhtaasti oikeudellisin perustein.

Laki on laki, piste. Sitä pitää myös Suekin noudattaa. Kylmäpäistä pelaamista myös Pirkkolan koripallohallin yhtenä taustavaikuttajana tunnetulta Pihamaalta.

Lotta Harala tullaan minun arvoasteikollani muistamaan ennen muuta urheilun rohkeana oikeustaistelijana kuin pika-aiturina. Aitajuoksun Suomen ennätys ja mitalit ovat toki hienoja saavutuksia. Voitokkaalla oikeustaistelullaan Harala teki kuitenkin palveluksen kaikille urheilijoille. Suek ei voi enää loata heidän mainettaan antamalla mediatiedotteita mielivaltaisin perustein.

Se on valtavan iso kehitysloikka kaikkien urheilijoiden oikeusturvaan.

Euroopan unionin tuomioistuin antoi 14.7.2026 kauan odotetun tuomionsa siitä, saako dopingista kärynneiden urheilijoiden nimet julkaista, vai onko nimien julkistaminen unionin tietosuoja-asetuksen GDPR:n vastaista.

Oikeudenkäynti sai alkunsa Itävallasta, jossa neljä dopingista rangaistua urheilijaa oli valittanut nimiensä julkistamisesta paikalliseen hallintotuomioistuimeen.

EU-tuomioistuimen ratkaisun päälinjaus oli odotettu. Tällä hetkellä WADA:n Maailman antidopingkoodissa oleva vaatimus kaikkien dopingista kärynneiden urheilijoiden nimien automaattisesta julkaisemisesta todettiin GDPR:n vastaiseksi. Nimen julkistamista tulee arvioida tapauskohtaisesti.

Maailman antidopingkoodi sallii nimen julkaisematta jättämisen nykyisin vain silloin, kun dopingista kiinni jäänyt urheilija on alaikäinen tai muista syistä erityisen suojelun tarpeessa. EU-tuomioistuimen tuomion jälkeen nykyistä suurempi osa dopingrangaistuksista jää julkaisematta.

Samalla Suekin nettisivuillaan julkaisema luettelo kaikista dopingista rangaistukseen Suomessa tuomituista urheilijoista kadonnee sivuilta nopeasti.

EU-tuomioistuin totesi, että ammattiurheilijoiden kohdalla nimen julkaiseminen dopingrangaistuksen johdosta on sinänsä laillista ja unionin oikeusjärjestyksen tavoitteiden mukaista. Nimen julkistaminen ennaltaehkäisee urheilijoiden dopingin käyttöä. Se tukee EU:n oikeusjärjestyksen mukaista tavoitetta välttää dopingaineiden käyttöä urheilussa.

Nimen julkistaminen on tarpeellista EU-tuomioistuimen mukaan myös sen vuoksi, että urheilijan sponsorit ja työnantajat voivat saada ammattiurheilijan dopingin käytöstä tiedon.

EU-tuomioistuimen mukaan urheilijan nimen julkistaminen ei kuitenkaan voi olla kaikkia tapauksia koskeva automaatio. Ennen nimen julkistamista dopingtapausta käsittelevän tahon on suoritettava tapauskohtainen arviointi siitä, ylittääkö nimen julkaisemisesta urheilijalle aiheutuva yksityisyyden loukkaus sen, mikä on tarpeen julkistamisella saavutettavaan hyötyyn nähden.

Erityisesti muutaman kuukauden mittaisten kilpailukieltojen kohdalla on tähän saakka ollut niin, että urheilijan nimen julkistaminen on itsessään ollut urheilijalle paljon ankarampi rangaistus kuin hänelle määrätty lyhyt kilpailukielto. Tämä ei ole dopingsääntöjen tarkoitus.

Dopingvalvontaviranomaiset joutuvat jatkossa arvioimaan nimen julkistamista kussakin yksittäistapauksessa erikseen EU-oikeuden perusperiaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen valossa.

EU-tuomioistuin antoi tuomiossaan joitakin suuntaviivoja nimen julkistamista koskevalle harkinnalle. Merkitystä tulee EU-tuomioistuimen mukaan ensinnäkin antaa sille, kuinka vakavasta dopingsääntöjen rikkomisesta on kysymys. Tahallisen dopingaineiden käytön julkistamiselle on paljon painavammat perusteet kuin esimerkiksi lisäravinteista aiheutuneelle vahinkokärylle.

Toinen nimen julkistamisessa huomioon otettava seikka on EU-tuomioistuimen mukaan se, kuinka tunnetusta urheilijasta on kysymys. Oman urheilulajinsa huipulla olevilla tunnetuilla urheilijoilla on EU-tuomioistuimen mukaan erityinen vastuu käyttäytymisestään. Siksi heidän kohdallaan lievemmätkin rikkomukset voidaan julkistaa.

EU-tuomioistuin otti tuomiossaan kantaa myös nimen julkistamisen kestoon. Suomalaisittain kiinnostavaa on, että EU-tuomioistuimen mukaan nimen julkistaminen nettisivulla ei saa kestää pidempään kuin sen ajan, jonka kilpailukielto on voimassa. Nykyisin Maailman antidopingkoodissa oleva vaatimus jo kärsittyjen kilpailukieltojen julkistamisesta jälkikäteen on siten vastoin EU-tuomioistuimen linjausta.

Tuomioistuimen linjaus ratkaissee parhaillaan tietosuojavaltuutetun käsiteltävänä olevan aitajuoksija Lotta Haralan tapauksen Haralan eduksi. Suek saanee tietosuojavaltuutetulta moitteet Haralan nimen julkistamisesta, vaikka hänen saamansa kolmen kuukauden kilpailukielto oli jo päättynyt.

EU-tuomioistuimen tuomiolla on meille urheilun ystäville yksi merkittävä seuraus. Meidän on jatkossa tyydyttävä urheilukilpailuissa sen seuraamiseen, ketkä menestyvät. Enää emme pääse ilakoimaan sillä, kenen nimi puuttuu osanottajaluettelosta, ja mistä syystä. Kaikkien poisjääntien syytä ei enää kerrota julkisuuteen.

Minusta se on tervetullut kehitys. Vielä keskiajalla johonkin yhteisen säännön rikkomiseen syyllistynyt henkilö tuotiin torille kaiken kansan ilkuttavaksi ja kivitettäväksi.

Onneksi ne ajat ovat toivottavasti ohi urheilussakin. EU-tuomioistuimen antama tuomio on yksi askel oikeaan suuntaan.

Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n hallitus päätti tiistaina 7. heinäkuuta sallia Venäjän urheilijoiden osallistumisen Los Angelesin kesäolympialaisiin 2028.

Suomessa mediat ja urheilujohtajat ovat kilvan arvostelleet päätöstä. Miten brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvän maan voidaan sallia osallistuvan olympialaisiin? Eikö se ole vastuutonta toimintaa KOK:lta?

Minä en jaa tätä mediassa viljeltyä käsitystä. KOK teki asiassa ainoan oikean päätöksen.

Miestäni urheiluliikkeellä on kaksi eettisesti kestävää vaihtoehtoa suhtautua sellaisiin maihin, jotka hyökkäävät toiseen maahan:

1 Kaikki toiseen valtioon hyökkäävät maat suljetaan pois urheilusta, tai

2 Valtioiden käymiä sotia ei huomioida urheilussa, ja kaikki saavat osallistua sodista välittämättä.

Se ei minusta ole oikea tapa toimia, että joku hyökkäävä valtio suljetaan pois urheilusta ja jotakin toista hyökkäävää valtiota ei suljeta. Joko kaikki toiseen valtioon hyökkäävät valtiot pitää sulkea, tai sitten ei pidä sulkea pois ketään.

Viime aikoina kolme valtiota on käynnistänyt hyökkäyssotia: 1 Venäjä 2 Israel ja 3 USA.

Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. USA on hyökännyt Venezuelaan ja Iraniin sekä uhannut Kuubaa ja Grönlantia.

Jos toimittaisiin moraalisesti oikein, urheilusta pitäisi sulkea pois Venäjä, Israel ja USA.

Samalla Los Angelesin olympiakisat 2028 pitäisi ottaa pois USA:lta ja siirtää esimerkiksi Pariisiin, jolla todennäköisesti olisi valmius järjestää toisetkin olympiakisat.

Tätä KOK ei halua tehdä. Valtaosa KOK:n saamista televisiointikorvauksista ja sponsorirahoista tulee USA:sta. Jos USA suljettaisiin pois urheilusta, olympialiikkeen talous romahtaisi.

Kun yhtä hyökkääjävaltiota USA:ta ei voida sulkea pois, KOK:lle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä myös Venäjä mukaan.

Näin KOK kohtelee kaikkia hyökkääjävaltioita tasavertaisesti. Kaikki muut vaihtoehdot olisivat eettisesti kestämättömiä.

KOK:n puheenjohtaja Kirsty Coventry toimii aivan oikein.

Venäjä saa kiittää presidentti Donald Trumpin käynnistämiä hyökkäyssotia siitä, että venäläiset urheilijat pääsevät jälleen olympialaisiin. Trumpin toiminta ei jätä KOK:lle muuta vaihtoehtoa.

En ole voinut tilanteen kehittymistä seuratessani olla ihmettelemättä sitä vaitonaisuutta, jolla suomalainen media ja urheilujohto ovat seuranneet USA:n käynnistämiä hyökkäyssotia. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on kaikkien helppo mediassa moralisoida. USA:n hyökkäykset Venezuelaan ja Iraniin tuntuvat sen sijaan olevan urheilutoimittajille ja urheilujohtajille tabu.

Yhtä virkistävää poikkeusta lukuun ottamatta. Emeritusurheilutoimittaja Bror-Erik Wallenius ihmetteli toukokuussa Ylen Aamu-tv:n Jälkihiki-ohjelmassa, miksi samat säännöt eivät koske USA:ta. Miksi USA saa hyökätä vapaasti toisiin valtioihin ilman, että kukaan urheilussa tekee asian vuoksi mitään?

En ole havainnut yhdenkään median tarttuvan ”Bubin” maaliin osuneeseen heittoon. Trumpin pelko tuntuu olevan suomettuminen versio 2.0.